Juha. Heränneitä / Юха. Пробудившиеся. Книга для чтения на финском языке

– Eikä ollut Marjan silmissä enää jälkeäkään siitä ilmeestä, mikä niissä äsken tarhalla oli ollut.

Tuvassa istui joitakin mustia, nokisia, tervaisia jätkiä, jotka kesäkaudet rantamaiden talonpojille sysiä ja tervoja polttivat mäntykankailta kahden puolen vedenjakajaa. Tuttuja miehiä Juhaan, jonka talosta kävivät leipävaransa noutamassa, talvikaudet pyyntimiehinä ja poronvarkaina aina Lapin rajoilla asti kierrellen: mitä lienevät olleen puolisissejä, mutta pyrkivät aina olemaan hyvissä väleissä Juhan kanssa.

Juha istahti ja odotti. Yksi heistä hivuttelihe ihan viereen, silmät kiiluen nokisesta naamasta.

– Nyt, isäntä, olisi karhu kierroksessa.

– Kultatalja semmoinen, ettei ikänä ennen, lisäsi toinen. Ja jokaisella täysi kukkaro povellaan ja venheet tavaraa puolillaan.

– Ei heitä ole kuin kolme ja meitä on kuusi.

Juha käsitti jo asian.

– Annetaan olla niiden karhujen. Kiertäkää heidät talvella, missä kiertänette, niin on kelikin parempi ajaaksenne, jos sattuisi pääsemään pesästään kaikkoon.

– Ei pääse! Köysi kinttuihin ja toinen ranteisiin! – huiskis niinkuin ruissäkit venheen pohjaan – venhe rannasta irti ja anna mennä! Kosken syy, ei sitä kukaan kysy.

– Rannalla rahojaan lukivat, – tuli kolmas puhumaan. – Olisi se apaja!

– Ei ryssästä väliä, puhui taas ensimmäinen.

– Kerranko vain olette sen tehneet? virkkoi Juha.

– Ei milloinkaan niinkuin he! minkäs tekivät meille mennäkin talvena? Täysi riista-aitta meillä Repovaaran rinteellä. Sen puhdistivat niin, ettei jäänyt kuin yksi oravannahka ilkkumaan.

– Nämäkö, jarrutti Juha.

– Sitä ei tiedä nämäkö, vaan sen tietää, että sikäläisiä oltiin.

– Sieltä olivat nekin, jotka toissa köyrinä Kiannalla polttivat ja hävittivät.

Marja oli tullut ja puuhannut pankon kulmassa.

– Yksi niistä kävi talossa ja pyysi saunaa ja yösijaa.

– Lupasitko? kysyi Juha.

– Eihän ole ennenkään kielletty. Ja kysyi viljaakin ostaakseen.

– Kuka se niistä oli? kysyi yksi miehistä. Oliko se iso ja pitkä?

– Pitkä tuo oli, sanoi Marja.

– Mustatukkainen ja kähäräpartainen?

– Niinkö lienee ollut.